Taksimatkojen yhdistely säästää vuosi vuodelta enemmän
Taksimatkojen yhdistely säästää vuosi vuodelta enemmän
Kelan korvaamien taksimatkojen yhdistely säästi 16 miljoonaa euroa ja 9,3 miljoonaa ajokilometriä vuonna 2015.
Vuoden 2015 alusta alkaen taksimatkojen keskitetty tilausmenettely eli suorakorvaus on ollut käytössä koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Keskitetyn tilausmenettelyn ansiosta taksimatkoja voidaan yhdistellä aikaisempaa tehokkaammin, niin että samaan suuntaan matkustavat asiakkaat kulkevat yhteisellä taksilla silloin, kun asiakkaan terveydentila sallii sen.
Asiakkaiden taksimatkoja yhdistelemällä säästettiin viime vuonna noin 16 miljoonaa euroa. Viimeisten viiden vuoden aikana säästöt ovat yli viisinkertaistuneet. Vuonna 2015 yhdistelyllä säästettiin 5 miljoonaa euroa enemmän edellisvuoteen verrattuna.
Vuonna 2015 keskitetyistä tilausnumerosta tilattiin yli 3 miljoonaa matkaa. Näistä yhdisteltiin vajaat 400 000. Eniten matkoja yhdisteltiin Pohjois-Savon, Kymenlaakson ja Vaasan alueilla.
Korvauksia taksimatkoista maksettiin noin 163,3 miljoonaa euroa. Kaikkiaan Kela maksoi matkakorvauksia 293 miljoonaa euroa vuonna 2015.