Infoa hakijalle
Infoa hakijalle
Toistaiseksi emme järjestä omaa Taksinkuljettaja koulutusta Turussa. Lisätietoja alueen koulutuksista antaa Tuomas Saario p.0400 802 960 tai Mikko Alikorpi 040 543 2872..
Taksinkuljettajan työssä toimimiseen tarvitset Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin myöntämän taksinkuljettajan ajoluvan. Ajolupa on määräaikainen ja voimassa viisi vuotta kerrallaan. Yli 68-vuotiaille lupa myönnetään kahdeksi vuodeksi.
Taksinkuljettajan ajoluvan saamiseksi
- sinulla tulee olla Suomessa, muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa (ETA-valtio) myönnetty voimassa oleva B-luokan ajokortti, joka on ollut sinulla vähintään yhden vuoden ajan
- täytät ammattiliikenteen terveysvaatimukset (ajokorttilain 18 §)
- olet suorittanut hyväksytysti taksinkuljettajan kokeen (suomeksi tai ruotsiksi)
- läpäiset viranomaisen rikos- ja sakkorekisteritarkastuksen
Taustalla on väliä
Taksinkuljettaja työskentelee hyvin erilaisten ihmisten kanssa, joten häneltä edellytetään sellaista taustaa, että hän voi ammatissaan taata asiakkaille turvallisen matkustuskokemuksen. Hakija ei ole henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva taksinkuljettajaksi, jos hän on syyllistynyt liikenne- tai muihin rikoksiin, jotka osoittavat hakijan olevan ilmeisen sopimaton toimimaan taksinkuljettajana. Soveltuvuus arvioidaan Trafissa viranomaisrekistereistä saatavien tietojen perusteella.
Laki liikenteen palveluista muuttaa taksinkuljettajaksi pääsyn vaatimuksia
1.7.2018 voimaan astuneen liikennepalvelulain myötä taksinkuljettajan koulutusvaatimuksesta luovuttiin, mutta hakijan taustatarkastus muuttui tiukemmaksi.
Vaikka koulutukseen osallistuminen ei ole enää pakollista, taksinkuljettajan koe on suoritettava hyväksytysti ennen ajoluvan saamista. Lisäksi monet taksiyritykset edellyttävät yhä kuljettajakoulutuksen suorittamista ennen taksikuskiksi pääsyä.
Taksinkuljettajan kielitaitovaatimuksiin ei tullut muutoksia. Taksinkuljettajan koe tulee suorittaa suomeksi tai ruotsiksi, ja taksiyrittäjä vastaa yrityksen kuljettajien riittävästä kielitaidosta.
päivitetty 16.8.2018.